21.9.2007

Työhyvinvointi - pelkkä yhdyssana

Huomenna on päästävä terapiaostoksille. Sataa taikka paistaa, eikä tarvitse paljon edes maksaa. Jos nyt ainakin yhden levyn kävisin ostamassa, ettei tarvitse ihmisten blogeissa sitä käydä kuuntelemassa. Sanovat vielä häiriköksi. Postikortteja pitää käydä ostamassa lisää ja ehkä muutama kirppari kiertää. Kaikki muu vastaantuleva olkoon extraa. Mies joutuu menemään muutamaksi tunniksi töihin, joten mitäpä minäkään täällä märehdin itsekseni.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että tänään jätin eka kertaa hommat sikseen ja lähdin töistä heti, kun oli vaan mahdollista liukua. Tuli vaan mitta täyteen ja oli paettava pihalle, ennen kuin kilahdan. Kotimatkalla mietin syntyjä syviä ja matalia vaihtoehtoja.

Mikään eikä kukaan ei estä minua etsimästä jo nyt tässä vaiheessa uutta työtä. Helpotti, kun sain tuon ajatuksen päähäni. Eri asia on, onnistuuko se yhtä helposti, mutta yrittää nyt aina voin ja aktiivisuudesta palkittiin viimekin kerralla.

Tosin se palkinto = työpaikka alkaa tuntua aina vaan enemmän tukalammalta. Harmittaa ihan kamalasti, koska se työ on mieluista ja suurin osa työkavereista. Mutta jos vanne kiristää joka suunnasta, eikö silloin ole aika tehdä jotakin. Yrittää edes!

Ahistaa.

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Mikä siinä eniten mättää jos työkaverit on kivoja (edes suurin osa) ja työ itsessään mukavaa? Ilmapiiri? Työn määrä?

Totta kai saat hakea uutta työpaikkaa, ei siihen ole pakko jäädä mitä on saanut vaikka siitä kiitollinen olisikin.

Tinka kirjoitti...

Huomenta Satu,
jos nyt lyhyesti vastaan, niin ilmapiiri. Osa porukkaa on keskenään klikkitilanteessa, kaksnaamasuus huipussaan, tilannetta ruoditaan omissa kuppikunnissaan --- joka taas aiheuttaa sen, että työrauha on menny jo ajat sitte. Eihän se yhteisissä tiloissa koskaan ole ollu paras mahdollinen...

Kissa olisi pitänyt nostaa aikaa sitten jo pöydälle, kun kerta Huonot Asiat oli tiedossa, vaan ei.
Sen tietää, akkamaista supinaa ja kähinää, vastatusten kun ovat, niin lässynlässyn diipadaapa.
Mukavaa olla kerrankin ulkopuolinen, ainakin toistaseksi, mutta kun niitä asioita käydään läpi tuntitolkulla pitkin päivää, meillä lähimmän työkaverin kanssa on menny työrauha lopullisesti.
Kohta pitää varmaan puuttua siihen :) "Vaadin oman työhuoneen, jos tämä peli ei lopu!"

Työn määrä? Siinäpä se, sitä on aika paljon meillä kahdella, joten päivät kuluu hommia paiskoen. Mutta me ollaan vaan tyytyväisiä, että työmäärä on isohko. Eipä jää pahemmin aikaa leukojen louskutteluun :)

Mutta kattellaan, mitä tuleman pitää. Tapahtumia on luvassa. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön! Ha!

vintti kirjoitti...

Ja työpaikka on hyvä olla, kun töitä hakee aktiivisesti muualtakin. On turvallinen ja hyvä olo, palkka juoksee, ja töissä ollessaan saa parhaat mahdolliset tärpit ympäristöstä- kuulee ja näkee.

kannustan tietenkin hakemaan muuta,jos ilmapiiri on huono ja ahdistaa- mutta ensin kannustan nostamaan kissan pöydälle- koska sillä saattaa olla vaikutusta.
Entä jos jokin muuttuisi sen jälkeen,paranisi.
Silloin vaihto olisikin tarpeeton.

Koska se, mitä tiedän- on se, että työ toimii, ja se on yksi oleellisimmista asioista kuitenkin.
Mieti tarkkaan pidän korvia auki, jos se ilahduttaa- sillä koskaan ei tiedä- mitä ilmassa on ja leijuu.
keskustellaan tuosta ihan livenä joku päivä.
Tähkä pitäisi nähdä livenä. Aika energinen pakkaus.

Tinka kirjoitti...

Vintti,
niin, ja eihän tässä vielä ole edes kiire saada uutta työtä; riippuen laskutavasta ja lupausten pidosta.
Mutta pahan päivän varalle on kai hyvä vähän herätä ennakkoon. Tuli itelle kyllä vähän yllätyksenä moiset ajatukset, kun olin tuudittautunu, että voin huoletta olla sen ajan, mitä on luvattu. Toisaalta voinkin olla, mutta oman mielenrauhan takia :) paras vaan kattella taas työkkärin sivuja, jos vaikka jotain löytyis jo sieltä.

Kissan saavat pöydälle nostaa ne, joilla on tilanteeseen osa ja arpa. Se muuten tapahtuu lähiaikoina, joten nähtäväksi ja kuultavaksi jää, miten se vaikuttaa ja keihin.

Mie ilahun niin monesta; että oot vaan tai/ja piät korvat auki tai kiinni :)

Tähkä kuulostaa hyvältä. Keikkansa taitaa olla mulle vähän liianki energinen, kun on tottunu Öyn menoon, eh hehe. Ei vais, mukavaa vaihtelua on nähdä esim. Zen Cafe! Siinä vasta hieno orkesteri levyllä JA varsinki keikalla.