Lounaistuuli kutsuu

Tipuruoho kasvaa kohisten, vaikka alku näytti aika epätoivoiselta. Vai olinko se minä? Ei ne paljon siinä siemenpussin kyljessä valehdelleet. Jos vielä viikon päivät jaksaisi vihertää, niin kyllä siinä kellarin ainoan tipun kelpaa taas kölliä. Pääsiäiskoristeet kun on vähän vähissä, -kortteja en ole kai ikinä lähetellyt, enkä lähetä tänäkään pääsiäisenä. On jäänyt jotenkin vieraaksi koko juhla. Lukuunottamatta mämmiä.

Ulkona on just sellainen ilma, kuin kuuluukin olla talvilomalaisella. Vielä parempi, jos olisin hiihtävää tyyppiä. Ilmaisinko itseäni tarpeeksi selvästi? Olen lomalla - mikä ihana sointu noissa sanoissa - ja palaan sorvin ääreen vasta, kun olen toivottavasti ladannut tarpeeksi akkuja. Pientä reissua ollaan tässä suunniteltu, mutta niihin tunnelmiin palaan varmaankin sitten, kun ollaan kotiuduttu.

Arjen palattua työpaikalle nyt loppuviikosta huomasin itsessäni sen saman, mitä oli ennen sitä hyvää jaksoa. Tiesinhän sen olevan vain väliaikaista. Olin kireä kuin viulunkieli ja viluttaa (teellä) taas olla töissä. Odotan taas vain viikonloppuja, lomia, tarvittaessa sairaslomaa ja lopullista viimeistä työpäivää, ellei tilanne tästä muuksi muutu. Tekisin nekin hommat mieluusti ihan jossain muualla, kuin omassa työpisteessäni, jos se vain olisi mahdollista.

Oli vähemmän yllättävää huomata, miten oli aistittavissa se pettymys, kun hommat olikin hoidettu, vaikkakin tavoillamme, mutta hoidettu kumminkin. Ettei oltu jätetty asioita puolitiehen sillä verukkeella, että kun ei osata eikä asiat meille kuulu. Tulipa koko talolle kenties selväksi, että niitä hommia voi ja osaa tehdä muutkin, jos vain halua löytyy. Kukaan ei ole korvaamaton, ei edes vakihenkilöstö.

Naurettavaa oli sekin, että nyt tuotiin ilmi, että eihän niitä kaikkia asioita olisi tarvinnut tehdä (jaa, kenen mielestä? Jos meiltä jotain pyydettiin ja pyydetään, me ei jätetä asiaa roikkumaan vaan hoidetaan se mahdollisimman pian alta pois. Se on asiakaspalvelua, töiden hoitoa ja ihmisten auttamista. Siinä ei paljon ajatella, että kenelle se homma kuuluu ja mitä tästä maksetaan - ai, ei mitään? No, se on voi voi. Töissähän me siellä luullakseni kaikki olemme.).

Yhtä lailla ohjeita tarjottiin vasta nyt, kun oltiin hommat hoidettu omin avuin ja muiden ihmisten suosiollisella avustuksella. Ei niitä ohjeita aina paperilla tarvitse olla. Ja jos oikeasti olisi halunnut varmuuden vuoksi kertoa, mitä saattaa tulla, mitä ehkä tullaan tarvitsemaan, senhän toki reilu työkaveri olisi tuonut ilmi jo ennen kuin jää lomille. Mutta ei, on näköjään niitäkin, jotka panttaavat tietonsa ja pitävät mustasukkaisesti töistään kiinni, senkin uhalla, että ne jäävät hoitamatta. Luuli kai, että sillä teolla omaa kruunuaan kiillottaa, kun näyttää, miten korvaamaton on. Erehtyipä siinä suuresti. Onneksi on pomo, joka luotti muihinkin, paikalla oleviin, ja antoi vastuuta hoitaa työt.

Täällä kotona vastuuta antaa mies, joka luottaa pyykinpesun pääasiassa minun käsiini. On siis jatkettava kotihommia.