Aikainen hortonomi kukan löytää

Aivan loistava aamu takana, vaikka kello on edelleen aamun puolella. Illalla tuli jostain syystä kupeksittua yömyöhään, kun ei vaan väsyttänyt, mutta vilkaisu kalenteriin ja taivaalle selvitti syyn. Täysikuuhan se siellä mollotti. Harmitti, että kun kerrankin olin hereillä ja kuu näkyi ikkunasta, ei kamerassa edelleenkään riitä puhti kuvata kuuta.

Reissussa tottui taas aikaisiin aamuherätyksiin; on sillä seisovalla aamupalapöydällä vaan sellainen jännä vaikutus. Tämän aamun aikainen nousu johtui kaikesta muusta, kuin valmiista aamupalasta, mutta sitä paremmalla kiirillä ja ololla (tukkoisuudesta huolimatta) olen tässä jotakin aina touhunnut. Mitä siitä, että niska on jumissa ja nenäliinoille todellakin on taas käyttöä. Kuumetta ei ollut enää, joten varovaisen hihkumisen paluusta terveiden kirjoihin tarpeeksi ajoissa voinen ilmoille päästää.

Syytä hihkumiseen on tänä pitkänä perjantaina ollut muutenkin. Aamutuimaan kukkia kastellessa tein mieluisan löydön. Viuhkakukka (jonka nimen olen taas kerran unohtanut ja sen muistilapun, jolla se nimi lukee, totta kai piilottanut hyvään jemmaan) tekee pitkästä aikaa kukkaa! Siellä se pilkottaa keskellä. Muutama päivä ja sen pitäisi putkahtaa näkyville, kukkia aikansa (viimeksi se kukki ehkä yhden yön) ja kuihtua pois. Elämme jännittäviä aikoja.

Jos eletään kellarissa jänniä aikoja, jännempiä elävät Vintillä. Voi, kunpa kaikki palaset loksahtaisivat kohdilleen ja asiat menisivät paremmin kuin hyvin.