Itku silmän täyttää ja poskipäät kastelee

Pakko tulla välillä internetin ihmeelliseen maailmaan lukemaan pääsiäiskuulumisia tai ihan mitä vaan. Olen koittanut ottaa pääsiäisvapaat loman kannalta ja aika hyvin onnistunut siinä. Ei pahemmin työasiat ole pyörineet mielessä, saati tulevan viikon mahdolliset sählingit. Nyt on pitkä vapaa ja tästäkös on otettava kaikki irti - alkaen jo siitä, että nukun aamuisin lähemmäs yhdeksää.

Eilen katsoin viimeinkin Pienen suklaapuodin. Ajatukseni haalia tiettyjä dvdeitä on aika hyvin edennyt tässä vuosien aikana. Suomalaisia elokuvia kestän katsoa toisenkin kerran, Johnny Deppin elokuvia vieläkin useammin. Hyvä esimerkki siitä on ainakin Gilbert Grape. Ai, että. Sitä en voi koskaan hehkuttaa liikaa. Puutelistalla on vielä monta elokuvaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Sama homma cd-levyjen kanssa. Hyllyyn mahtuu, kun tekee tarpeeksi tilaa.

Eilinen elokuvanautinto meinasi vaan loppua ennen kuin se ehti alkaa. Silloin harvoin, kun minä yksin (miestä ei "tietenkään" kiinnostanut katsoa kyseistä filmiä, mutta kovin oli utelias saunanlauteilla, kun sinne kiipesin jälkijunassa liikuttuneessa mielentilassa. "Mitäs kyselet, olisit katsonut elokuvan...") asetun sohvannurkkaan, niin laitteet värkkäävät. Manasin ja naputtelin, tappelin aikani ja johan alkoi toimia. Tiedä sitten, missä kapulassa oli vika. Elokuva itketti ja nauratti, mutta pettymys siinä oli se, kuinka vähän siinä oli osassa itse Depp! Höh!

Illan toiset itkut aiheutti Idoli-Ari. Se Skorpparien kappale on aika kaamea minun mielestä, mutta Ari sai senkin kuulostamaan aikas hienolta. Jopa niin hienolta, että näkökenttä sumeni hetkittäin. Sen pojan äänessä on vaan se jokin. En nyt väitä, että siinä on minulle uusi idoli, mutta kyllähän se niistä kaikista viimeisistä yrittäjistä mielestäni paras oli - ja monipuolisin. Oman tiensä kulkija - ja niistähän moni ei tykkää, sen on saanut taas lukea lehdistä ja blogeista. Jos jostain tykkää oikein kovasti, niin totta kai sitä tuo julki "joka paikassa" monin eri tavoin. Jos minä menisin koelaulamaan, laulaisin totta hemmetissä Yötä, enkä mitään *keksiäpä tähän joku vähemmän hyvä artisti tahi yhtye* , josta en tykkää. Niin se menee. Tarvittaessa laulan myös virsiä, mutta ne vaatii vähän erilaisen mielialan. Englantia en osaa tarpeeksi hyvin, että kannattaisi lauluksi laittaa.

Tänään piti olla vähän tämmöinen tavallinen lauantai tässä välissä. Päätin lukea pitkästä aikaa yhden kirjan pois kuljeksimasta, Lindholmin Ollin Yhden yön tarinan jatko-osan. Se oli yhtä liikuttava, kuin tarinan alku. Vaikka paljon on ollut tiedossa, niin aivan loistava juttu, että niistä ja muista tapahtumista kirjoitetaan kirja. Minä tykkään! Kyynelillä tai ilman, mutta vaikutuksen teki jälleen. Vielä on kuuntelematta saman aiheen äänikirja. Se sisältää 9 cd:tä, joten kuuntelu saa odottaa parempia aikoja.

Jos pitäisi sanoa - ja sanon, vaikkei sitä kukaan kysyisi, minkä kirjan haluaisin lukea, se olisi ehdottomasti Hakulisen Jussin kirjoittama, omasta näkövinkkelistään, Yöstä ja omasta elämästään. Sen ihmisen tekemiset ja ajatukset kiinnostivat minua jo 11-vuotiaana, eikä se mielenkiinto ole mihinkään hävinnyt näiden vuosien aikana. Päinvastoin. Joskus tieto lisää tuskaa, mutta se riski on toisinaan otettava.