Bloggaaja teippasi itsensä kellariin

Sain viimeinkin pienen sysäyksen tulla koneen ääreen, kun luin uutisia (joita tietysti päivitetään ja muokataan alkuperäisestä. Lisäys klo 20.50). Ko. jutun otsikko aiheutti sen verran hassun mielikuvan, että piti lukea juttu kokonaan. Harhaanjohtoa, jos mitä. Sisäinen blondini ehtikin ihmetellä, että miten niin on teipattu - seiniin vai lattiaan.

Muuten kyllä uutisen aihe on aika järkky. Mitään en niin pelkää, kuin tulipaloa. Ja ajatellapa se omalle kohdalle.

Työrintamalta ei mitään uutta. Sama, työntäyteinen meno jatkuu, vaikkakin jotkut voivat olla toista mieltä. On se hienoa, miten joillakin on aikaa vaan istua ja juoruta työpöydän/puhelimen ääressä ja sitten ihmetellä, miten jotkut muka koko ajan naputtaa töitä. Tasan ei käy onnen lahjat, saati työn määrä. Omasta puolestani voin tosin sanoa, että paljon mielummin hukun työmäärän alle, kuin sen paskan, mitä jotkut jaksaa jauhaa.

Kenties pinna kireällä?

On ollut, mutta vastapainona mukavat hetket muutamien yhteistyötahojen ja muiden yhtä virkaintoisten kanssa ovat auttaneet kummasti. Muutama ystävällinen ja hauska puhelu pitkin päivää helpottaa kummasti. Se on niin pienestä kiinni. Kun ne asiat voi esittää niin monella tavalla ja niin eri äänensävyillä. Itse pyrin siihen, että en tiuski enkä toivottavasti kuulosta veemäiseltä, vaikka linjan toisessa päässä olisi kuinka elämäänsä (ja työhönsä) kyllästynyt henkilö. Tai vaikka kuinka itsellä olisi maissintähkä nenässä menossa; se on osattava ottaa sieltä tarvittaessa pois. Asiakaspalvelua tämäkin, vaikka vastassa olisi virkasisko tai sen veli. Joskus jopa oikea asiakas.

Mistähän johtuu, että niin kauan, kun ei ole vakipaikka talossa (kuin talossa), sitä virtaa työn tekemiseen löytyy ihan eri tavalla. Sillä näyttää olevan suuri merkitys (monelta kantilta), onko määräaikaisena tai vakinaisena. En yleistä, vaikka aika monta esimerkkiä mielessäni onkin. Minua ei ole kohdannut vielä se onni eikä autuus, että olisin saanut vakipaikkaa mistään, mutta ehkä se on ollutkin vain hyväksi, jos ja kun seuraa ympäröivää porukkaa. Kumma homma, että kun pesti vakinaistuu, ote lipsuu hetimiten ja ellei muuten, niin paperisota alkaa kaikenmaailman lomilla (on ne sitten sairaus-, virkavapaus- tai äitiyslomia. Esimerkkeinä.). Toki suurin osa on varmasti aiheellisiakin, mutta.

Aiheesta olisi paljonkin motkottamista, mutta koska haluan pitää verenpaineeni suht normaalilla tolalla, jään pähkäilemään asiaa ihan hissukseni. Täytyy rrrentoutua taas, että jaksaa huomisen. Se on vasta keskiviikko, jos olen oikein laskenut.