18.9.2007

Entinen vanhapiika jatkaa pärskimistään

Tuli tieto korkeammilta tahoilta, että paluu töihin tapahtuu vasta torstaina. On siinä ajatuksessa vähän totuttelemista, mutta aika hyvin tähän sopeutuu. On pakko, koska kuumemittari näyttää, mitä näyttää, enkä tiedä, rykisinkö vai yskisinkö. Kolme päivää on pakko riittää tähän potemiseen. Jos myönnän, niin pelottaa vähän, mitä tästä voi seurata, koska kokemusta on. Ei vaan kovin paljon houkuta ajatus sairaalaan joutumisesta tässä kaupungissa. Kaikki on niin vierasta ja isoa.

Totun myös tähän habitukseen; tukka pystyssä ja nenä punaisena, vaatteet viimeistä huutoa. Enää ei edes säikäytä katsoa itseä aamulla peiliin. Tämä on niin minua. Vähän niin kuin silloin työttömänä ollessa, kun oli pyjamapäiviä.

Sängynpohjalla ei vaan jaksa koko päivää maata. Se tuskastuttaa ja hiostaa, saa ihme ajatuksia päähän. Käyn välillä lukemassa uutisia, mitä tapahtuu maailmalla ja blogistanissa. Muutaman sähköpostin olen kirjoittanut. Vielä kun posti kolahtaisi luukusta, niin mikäpä se tässä.

Eilen katsoin elokuvan, jonka olin onneksi jättänyt pahan päivän varalle. Tykkäsin, vaikka paikkapaikoin olikin aika ahistava. Hyvän elokuvan on kai tarkoituskin herättää tunteita ja ajatuksia.

Ajatus sängynpohjalta
Aikojen alussa olisin mielelläni ollut vaikka sitten vanhapiika, mutten missään nimessä sinkku. Minusta se on kamala sana siinä asiayhteydessä. Sinkkuhan on 7"! Suurin osa tosin taitaa tykätä mokomasta sanasta, se heille sallittakoon.

Sitäkään en purematta niele, miksi ei Nelosen ohjelman nimi voi yksinkertaisesti vaan olla Yksinhuoltajalle mies. Sitähän siinä etsitään.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkään en tykkää sitten yhtään sinkku sanasta. Voin olla ihan mitä muuta tahansa, mutta sinkku en suostu olemaan. Se on jotenkin niin ahdistava termi jo käsitteenäkin, ikäänkuin tungetaan yhdellä sanalla kaikki parisuhteettomat ihmiset samaan muottiin.

Vanhapiika kuulostaa paljon paremmalta, jos sitä ei ota liian vakavasti. :)

Tinka kirjoitti...

Minja,
kiitos yllätyksestä! Luulin nimittäin, että olen ainoita, joka ajattelee sinkku- ja vanhapiika-sanoista noin :D

Ja juu, eihän sitä sanaa kannata liian vakavasti ottaa! Enemmän SINKKU kalskahtaa minun korvaan, kuin vaikkapa VANHAPIIKA.
Yksinäinenkään en silloin ollut, vaikka yksin olin ja tykkäsin olla.

*******************

Sitäpaitti

ihana lukea kirjoitusta/kommenttia, missä kirjoitetaan KUULOSTAA, eikä KUULLOSTAA! Vtu, sipulin kuullotus on aivan eri juttu.

Nih. Että kiitos siitäki ja hatunnosto. Löisin jalalla tahtia, mutten oo olotilastani johtuen päässy kokeilemaan NIITÄ kenkiä.

Anonyymi kirjoitti...

:D

vintti kirjoitti...

Ajattele minua- ja sanaa sinkku.
Huh, sanon jo ajatuksesta.
Yh on paljon parempi.

Kukaan liki nelikymppinen, kertaalleen naitu- ja lapsen omaava- ole sinkkuäiti. Ei vaan sovi korvaan, mutta onneksi jokaisen mielipide on oikea.

Olisit laittanut viestiä- oisin tuonu sulle kassillisen elokuvia, olisit saanut olla raato ihan rauhassa, ja maata rauhassa.
Onhan miulla tuo videokirjasto tuossa.

Hoida itsesi kuntoon kunnolla, ota vaikka to ja pe lisäksi, turha duunia on lähteä puolikuntoisena tekemään. Mitään siitä tule, kuin sanomista vain.
Ja, aloitan huomenna mainonnan siitä 26.10 pvästä- joten se on parantumisen takaraja :-)
Ruhtinaallisesti on.

Vieläkin särkee päätä- on paskaa.

Kentän laidalle kuvaamaan jalkapalloa. Huh.

Tinka kirjoitti...

Minja, :D


Vintti,
sepä se, yritin ajatella myös sinua sinkkuna. Jotenki vaan, ei taivu minun päässä.
On katos yksinhuoltajia, ja yksinhuoltajia. Joka lähtöön, ja sinua sen verran tuntien, en vois enempää nostaa hattua ja ihmetellä esim. sinun jaksamista ja venymistä. Ei kaikista vaan ole siihen. No, ei kaikkien tarvikaan, mutta noin niinko periaatteessa.
Tuo teänki arjenpyöritys - huh hah hei.

Heh, on ollu kuule parempi, ettet oo ollukaan tänne tulossa - en olis päästäny sisälle :D Kämppä ja emäntä siinä kunnossa, että juuei.
Mutta kiitos tarjouksesta. Mulle riitti se yks elokuva ja onhan mulla tämä netti - täälä on taas menny luvattoman hyvin aika.

Ei, kyllä mie yritän huomenna mennä töihin. Lähen tarvittaessa liukumaan, jos siltä tuntuu, mutta kun on torstaista ollu puhe, niin... ja kun ei oo kuumettakaan enää.

Älä huoli, ainaki olen kalenteriin jo merkannu sen 26.10. Lieviä suorituspaineita mulla vaan alkaa olla.

Voi paska tuota sinun pääkipuilua! Ettet vaan oo syöny (liikaa) suklaata? Se aiheuttaa ainaki miehelle kovan päänsäryn, jota migreeniksi kutsuvat.

Kulje varovasti siellä Saaren käytävillä!!