Hatarilla jäillä

Törmäsin eilen yhteen entiseen työkaveriin, jolta kuulin ohimennen viimeaikaisista tapahtumista Talossa. Todettiin siinä, että sama meno jatkuu ja jos mahdollista, vieläkin pöllömpänä paikkapaikoin. Siinä mielessä määräaikaiset pestit on ihan parasta, että silloin paikasta pääsee pois, jos tuntuu siltä, että... Niin, tikulla silmään ja sitä rataa. Vaikkei tämä nykyinenkään tilanne ole päätä huimaava, niin ainakin saa päivät käyttää vähemmän hammasten kiristelyyn.

Eilinen peli-ilta Vinttilässä oli aika neuvoa-antavaa. Meinaan niiden (kaali)ruokien suhteen. Jahka tässä kahvit on juotu ja muutenkin taas päivässä kiinni, lähden ei-niin-lähikauppaan hakemaan lisää kaalta ja kesäkurpitsaa. Kieltämättä raittiinilmanvajekin on taas sitä luokkaa, että täytyy mennä. Sain niin hyvät vinkit, että niillä lisukkeilla se kesäkurpitsa (kai se pötky nyt sen niminen oli) ei voi olla enää pahaa. Mukavaa oli nähdä pitkästä aikaa myös Juniori ja Murkku ja pelata Visan vingutus Monopolia. Ei ehkä ihan heti uudelleen, sen verran piipitti päässä vielä jälkeenkinpäin.

Mistä tietää, että se jää kantaa? Ei niin mistään. Paitsi kokeilemalla ja nyt on kokeiltu. Se vaan on myöhäistä siinä vaiheessa, jos se pettää alta. Vielä ei edes narise, mutta pelko on peeseessä. Kun ei voi tietää.