12.1.2009

Mies eikä poika enää

Nyt ei mene oikein putkeen näitten ulkoilusäiden suhteen, muuten kyllä. Kävin ulkona tänään sen verran haistelemassa ilmaa, että totesin kelin olevan sen verran liukas, että parempi pysyä pois ja ehjin jaloin, kun vielä voin. Kyllä niitä pakkasia vielä tulee, olen tilannut.

Eilinen tohinasunnuntai jatkui osaltaan tänään. Ihan selvät merkit, mistä nyt tuulee ja mistä tätä virtaa riittää. Se aika kuusta. Vanha kikka, jonka käytän hyväksi. Kiukkupeeseilyvaihde on vaan vielä tulematta. Kipuillaan sitten, kun on sen aika.

Koska en eilen ehtinyt enkä enää illalla jaksanut lähteä ulos kävelylle, poljin kuntopyörällä pitkästä aikaa. Olisi varmaan kuolo korjannut ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen, ellei puhelin olisi soinut. Pelastaja! Pätevä syy lopettaa. Läähätyskin tasaantui ensimmäisten minuuttien aikana. Soittaja oli tuttu, joten nou hätä. Ei, et soittanut väärään aikaan. Juu, mulla on vähän heikko kunto.

En sitten malttanut odottaa, että mies tekisi kaalikeittoa, vaan tein tänään oman version jauhelihakaalikeitosta. Netistä löysin kyllä sen ihmekeitonkin ohjeen, mutta teen sitä joskus myöhemmin, kun on tarpeeksi aineksia. Kaali pyöri sen näköisenä jääkaapissa, että tarttis tehrä jotain - ja minähän tein. Pilkoin sen niin pieneksi kuin kehtasin ja sopivasti valkosipulia, että varmaan se kaalenmaku jäisi taka-alalle. Niin muuten teki. Tuli yllättävän hyvää ollakseen kaaliruoka!

Tämä iltapäivä oli kaikinpuolin mukavia yllätyksiä täynnä - ollakseen maanantai. Ensinnäkin mies tuli kukkapuskan kanssa töistä kotiin. Taitaa olla toinen kerta koko taipaleemme aikana (ensimmäisen sain syntymäpäivänäni vuosia sitten) ja yhtä hölmistyneenä olin taas. Hyvällä tavalla.

Alkoi naurattaa, kun seisoin puska kädessä ja kyselin vaan, että mistä hyvästä ja/tai minkä takia. Kieltämättä tykkään kukista, mutta tuntuu niin hassulle niitä vastaanottaa ex-tempore muka ilman syytä! Jos edes kuvittelisin tai olisi syytä epäillä mitään, niin mielikuvitus olisi tehnyt tepposet jo ajat sitten monta kertaa ja moinen kukkapuska lyönyt vielä löylyä lisää, mutta kun tilanne ei ole ollenkaan sinne päin. Olen tainnut lukea liikaa akkojen lehtiä...

Toinen hyvänmielen aiheuttaja olikin sitten taas sähköpostissa. Nyt olen kiikunkaakun, kerronko hänelle näistä viritelmistä (kirjoituksista) vai pidänkö edelleen "omana" tietonani. Toisaalta olen sitäkin mieltä ollut, että jos joku kaveri näistä blogeista kysyy, myönnän EHKÄ, mutta en tarkoituksella mainosta. Eipä näissä ole mitään mainostamista, vaikka toinen puoli minusta puhuukin niitten (siis yleensä blogimaailman) puolesta. Toki lukemalla pätkiä sieltä ja täältä on yksi tapa kiriä kuulumisia viimisiltä vuosilta, mutta aika työlästä hommaa. Ja aika helkutin noloa. Jotenkin. Kuitenkin.

Täytyy miettiä vielä ja kokeilla kepillä jäätä.

2 kommenttia:

tia kirjoitti...

Kaunis kukkakimppu ja jos niitä alvariinsa saisit et ehkä osaisi niin antaa niille arvoa ;-)

Hyvä kun tuli tuo kaalijuttu esille, pitäisi tehdä kaalisoppaa meilläkin pitkästä aikaa, meidän perheen herkkua usko vaan DD

Tinka kirjoitti...

Tia,
totta! Harvinaista herkkua on nuo puskat.
Tiedän yhden miehen, joka ostaa joka (?) perjantai vaimolleen kukkia. En sitte tiä, oisko sekään enää niin kivaa omalla kohalla :) Liika on liikaa. Vaikka onhan siinäki puolensa; saa viikonlopuksi tuoreita kukkia, mutta silti..