1.1.2009

Levotonta räiskintää

Enpä ihmettele yhtään uutisia, joita saa taas vuodenvaihteen jälkeen lukea. Oli sen verran levotonta ampumista myös näillä seuduilla, vaikka viime vuotista rauhallisempaa olikin.

Raketteja kuuluivat ampuvan jo viikonloppuna, kuinkas muuten. Yhtä pamausta jäin kyllä yhtenä iltana noin klo 23:37 miettimään, että oliko se pyssystä vaiko raketista. Heristelin korviani, josko heti perään kuuluisi toinenkin "laukaus", mutta ei. Eikä ole missään uutisoitu löydetyistä vainajista näillä main, joten kai se oli vaan joku aimo pamaus. Vilkas mielikuvitukseni teki vaan tepposet.

Minulle riittäisi ilotulitusten katsominen kotona lämpimässä ikkunan takaa, mutta mies sai ylipuhuttua minut taas tuonne kadunposkeen. Toisaalta hyvä raittiinilman hakumatka, mutta kun pelkään niitä paukkuja ts. keskenkasvuisia paukuttelijoita. Eilenkin oli aika tapahtumarikas vajaa tunteroinen, mitä ulkona oltiin. Yritin valokuvata, mutta kun samalla piti sihdata ja varoa lentäviä paukkuja, niin olihan siinä tekemistä.

Hyviä esimerkkejä oli jotkut isät, jotka lähettivät raketteja ilman suojalaseja. Eikös niitä juuri kaupitella rakettien lomassa ja mielellään myös sille paremmalle puoliskolle ja lapsille. Toinen hyvät hyssykät -huomioni kiinnittyi nuorisoon, joka kaljottelun lomassa ampui kädestä raketteja. Onhan se nyt hienoa uhkarohkeilla! Kolmas järjen riemuvoitto oli konkkaronkka, joka ampui raketteja tien toiselle puolelle, missä oli toinen konkkaronkka. Säälin niitä asukkaita, joiden ikkunat olivat siinä ammuskelun kohdalla. Liekö ihme, että sinne oli poliisitkin kutsuttu.

Mies puhui taas tänä - anteeksi viime vuonna, että jos ostettaisiin raketteja. JUUEI. Siihen on ehdoton EI. Siitä ei edes keskustella. Turhista turhinta rahan haaskausta ja turhan vaarallista touhua. Ihastellaan me vaan vuodesta toiseen toisten ampumista.

Ainakin siihen saakka, kunnes keppi tai muu jämä osuu omalle kohdalle ja polttaa poskeen reiän.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä rakettien katselu jäi lähinnä juurikin ikkunan takana katseluun ja parvekkeelta ihailuun. Olisihan siinä ollut toisaalta oma fiilis olla pihalla niitä muiden kanssa katsomassa, mutta kerrankos sitä näinkin:)

Hyvää uutta vuotta 2009!

-Anne- kirjoitti...

Minun puolestani raketit voitaisiin kieltää yksityishenkilöiltä - kaupunkien ilotulitukset riittäisivät ihan hyvin. Säästyisi moni silmä, koirat saisivat olla rauhassa ja saastetta ja roskaa syntyisi vähemmän.

Hyvää alkanutta uutta vuotta!

Tinka kirjoitti...

Nia,
kiitos samoin ja kiitti kommentista - linkin kautta löytyki sitte vaikka mitä nättiä ja mielenkiintosta uutta :) Kiva juttu!

Onhan tuossa ulkona värjöttelyssä puolensa, mutta jotenki se vaan on menettäny vuosi vuodelta viehätystä - juurikin tuon takia, kun raketit ja muut lentelee miten sattuu. Nauti siinä sitte yläilmoihin kattelusta :D

Anne,
kuin myös, hyvää loppuvuotta :)

Ei mikään pöllömpi idea, että tulitukset jäis pelkästään kaupunkien tai vastaavien tahojen tehtäviksi.

Tai myisivät edes vain päivää-kahta ennen, niin jäis ehkä se päiväkausien paukuttelu. Ja sen verran kalliimpi hinta, että rajottais vähän tavallisia taunoja.

Mutta turhia aatoksia nämä taitaa olla.