Kotiinkantona kaali

Tässä uuden vuoden kunnonkohotushässäkässä on se huono puoli, että pohkeet käy kovilla. Ei niinkään se, että nälkä vaivaisi kävelyjen jälkeen, mutta jalat. Voi jestanpoo! Välillä taipaleella tuntuu, että veri ei kierrä pohkeissa ollenkaan ja jalat puutuvat, että on pakko hiljentää vauhtia ja tarvittaessa pysähtyä kokonaan leputtelemaan. Siltä varalta tuo kameran kanssa haahuilu onkin ihan parasta. Hyvä syy tehdä stoppi, jos siltä tuntuu. Tässä vaan maisemia kuvailen ja katselen sillä silmällä...

Toisinaan tuota vaivaa ei tule ollenkaan koko lenkin aikana, mutta jotkut päivät taas - ai, että mie sanon! Silloin on aivan sanoin kuvailemattoman ihana tulla kotiin, kun voi istahtaa (rojahtaminen taitaa olla kuvaavampi sana) eteisen jakkaralle ja antaa jalkojen vain palautua.

En tiedä, johtuuko se kipeytyminen ja puutuminen pelkästään kengistä vai mistä verenkiertohäiriöistä, kun ei se joka kerta toistu. Saman olen huomannut kesäkeleillä, että asfaltilla on tuskaa kävellä, mutta hiekkatiellä helpottaa heti. Ja kävelyvauhti vaikuttaa; jos lähden muka-reippaasti, on aivan saletti, että tulee takapakkia.

Paino ei ole hurahtanut samaa vauhtia alas, mitä se meni ylöspäin tuossa jouluntienoilla. Tänä aamuna oli kumminkin ilo huomata puntarin näyttävän kolmisen kiloa vähemmän, mitä viimeksi. Eihän se ole, kuin syömättömiä suklaita ja muita herkkuja, mutta silti! Jos tätä menoa mennään ja näillä syömisillä, niin suunta voi tosiaan olla alaspäin. Eri asia, koska se näkyy.

Siirsin puntarinkin vaate- ts. pukeutumishuoneeseen, koska siellä on paras tilanne punnita. Ei nyt liian usein, mutta sen verran, että tietää, missä mennään. Pääasia, ettei ne kolme kiloa olleet jouluisen määrän päälle. Se olisi voinut ehkä lannistaa tätä intoa.

Mies kävi tänään kaupassa ja mitä se toi. Kaalen puolikkaan! Itku meinasi päästä, kun sen laukusta kaappiin laitoin. Että tähänkö on tultu. Emäntä laitetaan sittenkin kaalikuurille. Saa luvan tehdä siitä niin hyvää keittoa, ettei siinä maistu eikä haise kaali. Tai ainakin ajattelen kivoja asioita ja painonpudotusta lappaessani sitä soppaa naamaan. Ai, että mie kärsin!