Punaposki

Jos tahti on tämä, saan kuun loppuun mennessä raitisilmamyrkytyksen tai vähintään -halvauksen. On meinaan seinäkalenterin mukaan tammikuun neljäs päivä ja takana taas ulkoilua. Ei tietenkään pidä liian innoissaan kehua moista suoritusta, mutta onhan se mainitsemisen arvoista jo senkin takia, että turhan usein olen viikonloppuisin(kin) vajonnut tuonne sohvannurkkaan tai tähän koneelle ja viettänyt pyjama- tai lökäpöksypäiviä. Nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet, kunnes iskee tylsyys ja ahistus.

Tässä alkuinnostuksessani raahaan miestäkin mukana, mutta ne ulkoilmahaahuilut tuppaa olemaan silloin aika lyhyitä ja ytimekkäitä. Parempi siis mennä yksin, jos meinaan kameran kanssa heilua. Onneksi huomisesta koittaa arki, niin se tuo muutenkin normaalia päivärytmiä tähän eloon ja oloon. Tosin, onhan heti tiistai taas sotkemassa kuvioita, mutta en anna sen häiritä.

Nämä tammikuun päivät pikkupakkasineen ovat olleet muutenkin ihan parasta. Sopivat minulle paremmin kuin hyvin. Lunta voisi olla vähän enemmän, mutta juurikin nämä aurinkoiset alle -15 pakkaspäivät saa minut kuvittelemaan jopa tykkääväni talvesta. Enemmän kuitenkin kuin kesästä. Sitä paitsi, onko kauniimpaa näkyä, kuin huurteiset puut!

Eilen illalla saatiin inspis alkaa siivoamaan kaappeja ja komeroita. Kaikki lähti siitä, kun ne on niin täynnä tavaraa - tai siis kun yritin etsiä yksiä vanhoja valokuvia, eikä se muistamani kirjekuori tullut vastaan. Jossain se täällä on, mutta missä - selvinnee joskus. Ja voihan olla, ettei niillä kuvilla mitään kummempaa tee, kunhan nyt vaan taas sain päähäni käydä ne läpi. Olisivat edes omista sukulaisista tai, että mies tunnistaisi kuvissa olevat.