Nimim. "Pienikokoinen vähän liikkuva nainen"

Olen hyvä tekemään tikusta asiaa, jos tarve vaatii. Kuten tänään, kun lähdin ostamaan lisää Postcrossing-kortteja. Mieluusti lähettelisin muita kuin kaupunkikortteja, koska niitä muita on sen verran paljon varastossa, mutta kun nuo ulkomaan elävät tahtovat melkein jokainen kaupunki- tai maisemakuvilla. Ja minähän toteutan toiveet siten miten pystyn.

Tulipa siis tehtyä päivän ulkoilulenkki siinä samalla. Samasta syystä olen aloittanut uuden harrastuksen, mutta katsoo nyt, kuinka pitkään rahkeet ja akut riittävät. Ajatus kun oli, että olisi joku hyvä syy lähteä vähän useammin ulos haahuilemaan, jos tässä vielä pitkäänkin täytyy työttömänä lorvia. Sitähän tämä on monen työläisen mielestä. Illistän.

Muistivat taas työkkäristä minua isolla kirjekuorella. Se ei tiedä kuin harmia, koska eivät ne työpaikasta ilmoittele isolla kuorella. Koulutusta tyrkyttävät ja mikäs siinä, jos vielä pääsisi mukaankin, mutta pahoin pelkään. Voi olla, että viikonlopun aikana teen hakemuksen, mutta enemmän kuin mielelläni menisin töihin. Tyhmänä elättelen taas pientä toivoa ainakin niin kauan, kunnes ilmoittavat firmasta päin naamaa, että juuei, ei tarvita. Tein aikarajan itselleni; soitan ensi viikon aikana, ellei vastapuolelta mitään kuulu.

Nauroin äsken yllättäen ääneen, kun kävin Mymskän kommenttilaatikossa lueskelemassa. "Pienikokoinen vähän liikkuva nainen kun ei tarvitse raskasta työtä tekevän ison miehen ruokaa..." Pitäisi ehkä vakavoitua, eikä hirnua, kun moinen lause osuu omaankin nilkkaan tai paremminkin mahaan tässä nimenomaisessa tapauksessa, mutta kun minusta tuo on niin hauskasti ja osuvasti sanottu. Siinä lauseessahan kiteytyy kaikki se, minkä takia tässä on taas jonkun aikaa murehdittu. Ei sillä, että vähättelisin yhtään liikunnan määrää, mutta helpompaa lienee, jos itsekin vähän kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, mitä tästä leipälävestä sisään lapan.

Pitää kai tehdä jonain päivänä kaalikeittoa, vaikka pelkkä ajatuskin siitä hajusta ja mausta ällöttää.